Rannalle erämaajärven...

Nyt sitten ihan oikeaa erämaatunnelmaa. Tosin näihinkään maisemiin ei ole keskustasta matkaa kuin vajaa seitseman kilometriä .

Aamulla 7.30 matkaan. Reippaasti tossua toisen eteen ja tunnin kävelymatkan jälkeen silmien eteen avautui....

 

...noin niinkuin yleiskuvaa =DD.

eli näissä maisemissa maistui nokipannulla keitetty liian laiha aamukahvi

Tästä tutee taas Tiitsan jatkokertomus, koettakaa kestää ;)

Näitä polkuja tallaan kai....

Kun lähtee seuraamaan tällaista polkua, ei voi yhtään tietää mitä sieltä vastaan tulee...

Polku kiemurtelee, ja metsä tihenee. Pian huomaan valkoisen metsätähden, ihana liikuttavan lapsuuden lempikukan, jota ei raatsinut silloinkaan poimia.

Ihailin metsätähteä ja kuuntelin kuinka lokit kiljuivat, matkaan siis. Lokeista olisi mukava saada kuva.
Vaan ei nämä vielä mitään lokkeja ole. Eipä ole kummoinen lokinkaan pesä.

Rannan tuntumassa uskaltauduin eväille käenrieskojen viereen. Vaan pian oli siitä lähdettävä, senverran kiivaina lokit alkoivat käydä. En halunnut pläjäyksiä leivilleni.

Kalliolle, kuinkas muuten kiipesin jälleen ja siellä oli keto-orvokkikeijuja. Tuuli sen verran, että hentoiset kukat tanssivat kuin keijut

Hieman alkoi jaloissa tuntua ilmeisesti, kun vähän väliä kompuroin kiviin ja juuriin, joten aika lähteä kotiin päin, sinne on yhtä pitkä matka kuin oli tännekkin.
Matkalla piristi purppuratuomet omalla kauneudellaan, joten ihan ehjänä ja kunnialla kotiin selvisin.

Mitä näinkään lenkilläni...

Sinivuokkoja kaikkialla polun varrella. Uskomattoman paljon, kunpa olisi saanut kaiken kuvaan, mutta täysin mahdotonta koska niitä on liki puolenkilometrin matkan polun kahtapuolta.

 Kylmästä johtuen hieman nuupallaan...

 Viimeöisen pikkupakkasen viimeistelemää jäätaidetta. Yhdessä vaihtelevan auringonvalon kanssa saivat aikaan kauniita värejä...

...vastatervatun veneen tuoksua, jota piti nuuhkia pidempäänkin :)...

Ihastuttavan haapanapariskunnan, joka rauhallisina seuraili hiippailemistani kameran kanssa.

Härkälinnutkin uiskentelivat tutulla paikallaan ja olivat ihan yhtä varovaisia kameran nähdessään.
Ja paljon muuta....

Lauantailenkki

Aamupäivällä jo lähdin Tähtihovin "takametsään" kameran kanssa, vaikka oli sumuista ja harmaata. Ei haitannut. Suosittelen lenkkiä kaikille jotka tykkäävät rämpiä risukoissa, väistellä oksia, hyppiä kiveltä kivelle ja liukastella sammalisilla juurilla. Kastella varpaansa hyppiessään rantakivillä. Kiivetä kiville joilta on hankala tulla alas. Puuskuttaa ja hikoilla.

Toisaalta, nauttia luonnosta ihan itsestään, katsella lainehtivaa vedenpintaa, löytää aina jotakin uutta ja jännää. No, roskaakin kyllä, poltettuja tuoleja, tölkkejä ja purkkeja, hukutettuja veneitä, mutta niiltä voi sulkea silmänsä.

Hetken istuin Tähtihovin laiturilla, moottoritien jyrinä kuului, mutta ei se häirinnyt. Vesi rauhoitti. Hikisenä ei kauaa voinut paikallaan olla, vaan matka jatkui.

Aivan kärjestä löysin ihanan karun kivikkoisen paikan. Edessä aukesi Ruotsalaisen suuri selkä, vesillä oli vielä liikennettä runsaasti. Tänne uudestaan kesällä.

Loppumatkasta jo aurinkokin pilkisteli ja kotiin tuleessa suuntasinkin taas Kaakonlammelle jossa uiskenteli kaksi joutsenta ja viljelypalstoilla kukkii vielä ja näin perhosia kymmenittäin. Sieltä tuo ed. postauksen kukka ja lisää varmaan vielä laitan.

Kolmen tunnin "kevyen" liikunnan jälkeen olo on kuin....( aivan ihana)

Tätä ei voi sanoin kuvata

.. niin hullunhommaa taas oli. Kun kuvittelee menevänsä oikotietä, huomaakin taluttavansa polkupyörää kivikkoista ja kantoista kinttupolkua kilometrikaupalla ja sisu ei anna periksi kääntyä takaisin.
Hiki kirveli silmiä ja itikoita oli ainakin kaksi, mutta kyllä kannatti.....kait.
Navakka tuuli rannalla sekoitteli hieman suunnitelmia. Näin paljon, mutta kuvaamisen kannalta saalis melko laiha. Kokeiluja ja toivottavasti oppiakin.

Tuossa kallion edustalla uiskenteli kymmenkunta kuikkaa, leikki ja esiintyi, mutta eipä saanut meikäläinen ensimmäistäkään onnistunetta kuvaa :(

...kaislat kietoivat hänet syleilyynsä...

..näinkö... vai näin...

lähentelyä...

...jotakin muutakin vielä, mutta olkoon toiseen kertaan.

Hikinen reissu, mutta oli oikein mukavaa istua kalliolla ja nauttia tuulesta., katsella pikkuriikkisiä linnunpoikia joita emo ruokki vielä pinen männyn oksilla. Olisikohan olleet hömötiaisen poikasia, ei suostuneet olemaan paikallaan, että olisi kunnolla nähnyt.
(hukkasin muuten objektiivin linssin suojuksenkin:( )

Lähdetäänpäs lenkille yhdessä.

No, niin sauvat mukaan ja matkaan. Kumitutit jätetään kotiin ja vasta metsäteillä aloitetaan kunnon vauhti. Lämmintä on, sydän hakkaa, hengitys puuskuttaa ja vasta ollaan matkan alussa.
Vedetääs hieman henkeä.
Hengästyneenä on hyvä katsella tuota mäkeä, onneksi ollaan menossa alaspäin. :)


Kyllä tätä kelpaa katsella. Ihan hiljaista. Roskia ympärillä ei huvita kuvailla, unohdetaan ne.
Jokin kutittaa niskassa..... hirvikärpänen!! nyt matkaan ja äkkiä.
Hiljaisuuskin pakeni samantien. Pari pärisevää, haisevaa mopoa ilmestyi polkua pitkin metsästä. En tiedä kumpi häiritsi enemmän, haisevat mopot ja hirvikärpänen. Se kärpänen sentään kuuluu luontoon.....kait.

Jos on tultu mäkeä alas niin takaisinpäin luonnollisesti joutuu nousemaan ylöspäin. Puuuuhhhh.

Ei kai me tuota pururataa viitsitä kävellä, poiketaan polulle, siellä näkee, kuulee ja aistii enemmän. No, katsokaas nyt.

Kotona jälleen, hikisenä ja rättiväsyneenä, mutta tulipahan taas lenkki tehtyä. Kiitos seurasta.