22.5.2011

Pari vanhaa kameraa

Joskus kaiken roinan ja paperisilpun seasta saattaa löytää muutakin kuin hiirenpapanoita. Lauantaina pengottiin laatikoita joihin kukaan ei ole koskenut varmaan kymmeneen vuoteen.
Jä mitä sieltä löytyikään:
Kamera, tuo harmaa suojakotelossa vuosiluku 1964




On siinäkin ollut jo kaikenlaista säätöä.

tämä toinen on uudempaa kaliiperia, ilmeisesti noin kymmenen vuotta vanha. Sisällä oli täyteen otettu filmi, ja kamera pelaa. Päivämääräkin oli oikea.
Kokeilen vielä ihan filmillä saako tällä kuviakin. =DD



14 kommenttia:

  1. Hyvä kun muistutit, minullakin tuollainen kuin se alemmissa kuvissa, hyvin samntyyppinen. ostin siihen viimekesänä jopa uuden patterin ja filmin, mutta taas ollut unohduksissa. nyt pitääkin kokeilla toimiiko. Se vanhemman mallinenkin on tuttu ja minulla on vintissä Kodak kameta -50 luvulta, sai kahdenksan kuvaa rullaan otettua. Ei se enään kunnossa ole, mutta on jäänyt kulkemaan muun töryn sekaan.

    Mukavaa sunnuntaita, kaunista ja lämmintä!

    VastaaPoista
  2. Hauskoja. Minulla on jossain isän nuoruusvuosien haitarikamera. Nuorena sillä otin kuvia, rullassa oli muistaakseni 8 kuvaa. Sitä säästelen muistona menneisyydestä. Ja muutama tuon mallinenkin on.. jossain, isän peruja.

    VastaaPoista
  3. Tommonen jälkimmäinen, tai ainakin melkein samanlainen(vihreät tekstit punaisella) löytyy multakin jostain. Se on ostettu noin vuonna -92 kun lähdin Ranskaan kielikurssille.

    VastaaPoista
  4. Vanhat kamerat ovat aina mielenkiintoisia. Mikähän tuon harmaan kameran merkki mahtaa olla?

    VastaaPoista
  5. Ari, en tiedä, merkki on ilmeisesti ollut tuossa ylhäällä ja raappiutunut pois. Toivottavasti joku tunnistaa.

    VastaaPoista
  6. Tuota läntisen Saksan ihmevekotinta on minullakin ollut parin kappalein. Luultavasti sitä myytiin aika paljon, vaikkei se optisesti matolaatikkoa parempi ollut. Otin sillä huvikseni kuvia vielä 90-luvulla. Lotrasin siihen aikaan mustavalkoisten kanssa. Ainoa hyödyllinen ominaisuus siinä oli keltasuodatinläpyskä, jolla sai pilvet esille.

    VastaaPoista
  7. Se harmaa on Felica (muovirunko?). Ensimmäiset tulivat markkinoille 1957, tämän ikää on vaikea kuvasta sanoa.
    Formaatti 6x4,5 (120 rulla)
    Linssi 60 mm f/8 tai f/16, suljinajat 1/50 ja 1/25 sekä B salamalla kuvailtaessa.

    VastaaPoista
  8. No niin, hätäinen kun olen, en lukenut kunnolla tekstiä, vuosivun löysitkin kotelosta. Itse ole kadottanut kotelon. :(

    Tuo Hotasen mainitsema integroitu keltainen suodatin unohtui.

    VastaaPoista
  9. No johan löydön teit. Hauskoja nuo vanhat kamerat.

    VastaaPoista
  10. Vanha kunnon Felica!
    Ensimmäisillä omilla palkkarahoillani pikku tyttönä 60-luvulla ostamani kamera. ( Rapsuttelin kasvimaata :) ) Voi miten kiva nähdä tämän kuva!
    Se oli ihan hyvä kamera ja antoi alkuinnostuksen kuvailuun.

    VastaaPoista
  11. Hienoa kun tunnistitte tuon harmaan, sain sille "nimen".
    Kiitos kaikille
    ja Vikki,mukavan muiston toi mieleesi.

    VastaaPoista
  12. Hih. Minullakin oli tuollainen harmaa Felica 60-luvun alussa, sain sen synttärilahjaksi, eka oman kameran. Sitä ennen olin kuvannut äidin laatikkokameralla! Minulla on vieläkin albumillinen kuvia tuolla kameralla otettuna. Ihanaa nostalgiaa. Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Meiltä löytyy kanssa tommonen harmaa,mutta siinä lukee selvästi Leica !
    Siis onko Felica ja Leica sama ?
    Valmistettu saksassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa,ovatko yksi ja sama tuskin. Hain tuon omani ja tutkin tarkemmin, kyllä siitä vielä erottaa tuon Felica tekstin. Saksalainen on kyllä.

      Poista