1.4.2011

Eilisen kolme hetkeä Kymijoella

Aamun utuinen tunnelma haihtui nopeaan ja jo puolilta päivin se oli kaunis muisto vain.  Tuota usvaista aamuahan esittelin edellisessä postauksessa.

Puolilta päivin hieraisin silmiäni, muutaman muunkin kameraaulkoiluttavan kanssa. Millä ja mistä nuo ovat saaneet veneensä jo vesille???.
Sitten alkoikin hurja leikki. Ympäri ja  ympäri, uimarannan tuntumassa. Pikainen koukkaus kauemmas lahdelle jossa joutsenet olivat. Olihan se varmaan mahtavaa saada ne paniikissa lentoon, samoin muut vesilinnut.


Busterilla? leikittiin jäänmurtajaa ja rannan ohut jää sai kyytiä. Yksi kuvasi touhua uimalaiturin hyppytornista.
En tiedä mistä oli kysymys, mutta aivan tyhmälle tuntui.



Iltapäivällä kaikki oli taas rauhallista, mutta ei yhtään joutsenta näkynyt joessa. Tuolla alemman kuvan jäälauttojen takana rannalla ne olivat. (Alkuviikosta kuulema jopa 30 yhtäaikaa.) Hyvin on rannan jää saatu hajalle =D

Paljon mahtuu  kahdeksaan tuntiin =DD

PS. tänään joutsenia oli tullut takaisin ainakin kymmenkunta. Tällaista tällä kertaa.

5 kommenttia:

  1. Meillä on vielä tiukasti kaikki jäässä

    VastaaPoista
  2. En ymmärrä toimintaa, mutta toisaalta taas ymmärrän. Kun on hinku päästä veneilemään, niin se vene työnnetään raosta kuin raosta vesille ja jos tilaa ei ole, sitä tehdään - autetaan kevään tuloa :-D Siinä keväthuumassa jää moni muu asia huomioimatta. Ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  3. Jeps, minäkin näin vielä joutsenia, osa oli erisuunnalla.
    Pitää miettiä sitä kirjaa,kiinnostaa kyllä.Mutta nyt Jyväskylään!
    Mukavaa huhtikuuta ja leppoisaa lauantaita.

    VastaaPoista
  4. Hienoja 'Kevät-Talven' kuvia...
    Kuuraa puissa ja avovedessä liikettä...!
    Meillä avovesi on nähtävissä isoilla puroilla.
    Järvissä n.50cm kovaa jäätä...!
    Nohh... kyllä se siittä...

    VastaaPoista
  5. Ari, niin se on täälläkin,paitsi tuo kyseinen pätkä Kymeä.

    Mari, näinhän se luonnollisesti on ja kun kyseessä on vielä intoa ja energiaa puhkuvat miespuoliset kansalaiset niin Busterihan kannetaan vaikka millaisen lumivallin päälle ja lasketaan kuin pulkalla alas. =DD
    Keväänriemuja kuten muillakin elävillä.

    Seijastiina, samoin sinulle ja palaillaan.

    Eko, kevät eteni hurjasti kahdeksassa tunnissa =DD
    Seijastiina

    VastaaPoista