Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääninkivateri Aschanin talo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääninkivateri Aschanin talo. Näytä kaikki tekstit

12.6.2011

Kivalterin pihassa

Kolmisensataa metriä torilta, ollaan kahdensadanvuoden takaisissa tunnelmissa pihamaalla.

Vaahteroiden ja syreenien varjossa sijaitsee kaunis ryytimaa, jota hoidetaan rakkaudella.


Toisella puolella pieni punainen aitta pärekattoineen ja luonnollisesti se pihakuusi suojaamassa

Pihan perällä toinenkin aitta. En kysynyt sen käyttötarkoitusta tuolloin, mutta uskoisin olleen jonkinmoinen vilja-aitta tms.  Upeat nuo hirret, eikö vaan?
 .. oven alareunassa oli kissankolo, josta talon hiirivahti pääsi kulkemaan. Ovi on kaunis myös.

Pihamaalle on kerätty vanhoja kukkalajikkeita. Tätä matalaa maanpeittävää pikkuista kukkaa en nyt taas muista nimeltä. Sitä kasvaa lähes kaikilla vanhojen rakennusten pihoilla täällä.

Unikko availee juuri kukkiaan


samoin vanhan ajan piooni.

Heleätä helluntaita näissä tunnelmissa.

11.6.2011

Tuokio 1700 luvun tunnelmaa

Lääninkivateri Aschanin talossa vierailulla. Heti alkuun on sanottava, että minun kuvaustaidoillani tarvitaan monta käyntiä, ennenkuin saa juuri sen oikean tunnelman välitettyä. Mutta ensimmäinen käynti tuotti paitsi itselle ihania tuoksuja ja pienenpieniä yksityiskohtia niin myös nämä kuvat.
(näitä on monta)

Tervetuloa sisään


En nimeä huoneita joita en varmaksi tiedä, kiersin ihan itsekseni. Täällä voisi kuvitella herrojen istuvan pelaamassa marjapussia.

Käsityöt ovat olleet tämän perheen sydäntä lähellä. Rouva varmaan istunut nypläämässä.

Yläkertaan noustiin jyrkkiä portaita. täällä todella tunsi vahvana menneen ajan tunnelmaa. Hämyisine huoneineen.Tuon hämyisen tunnelman välittäminen ja kuvaan vangitseminen osoittautui vaikeaksi.

 Talon tyttären huone, käsityö huone, aivan ihanat kangaspuut ja koko sisustus.Huoneeseen ei saanut mennä, ainoastaan ovelta kuvasin.


..tätä tunnelmaa, vanhan puun tuoksua, värejä, pieniä yksityiskohtia, kulumia lattialankuissa, huonekaluja, kaikkea......


..alakerran keittiö imaisi sisäänsä niin, että kuvaamisesta ei tullut mitään, niin paljon kaikkea. Kertokoon tämä yleiskuva nyt jotain. Katsokaa noita upeita esineitä seinillä ja ne eivät ole koristeita...

..Keittiön pöydälle oli katettu yksi lautanen, en ole varma mikä aika päivästä olisi kulumassa, mutta tunnelmaa oli käsinkosketeltava.
Joulun edellä talo kertoo joulunvietosta 1700 luvulla.
Ikkunasta näkyy hieman pihaa. Mennään sinne toisessa postauksessa.