27.7.2010

Unikeonpäivää

Unikeko valitaan täällä Heinolassakin joka vuosi, tänään olin ensimmäisen kerran todistamassa tapahtumaa ja vien sinutkin sinne.

Aamulla kahdeksan jälkeen alueelle alkoi kerääntymään porukkaa. Tarjolla oli puuroa ja leipää ja varmaan paljon muutakin, mutta en nyt ollut kiinnostunut niistä.


Odottelin vaan vanhan paloauton ilmestymistä ja sieltähän se tulla puksuttikin unikeko lavalla autuaassa unessa



Neljää raavasta miestä pyydettii töihin, kantamaan unikeko paareilla Kymeen.



Sinne hiekkarantaan lämpimään veteen "raukan" kippasivat


Paparatsit kärppänä paikalla =DD


Ja kamerat käy...


Urhea unikeko nousee vedestä ja on valmiina haastatteluihin.
Päivä jatkui aamu-uinneilla ja tikka kisalla sekä muulla ohjelmalla, mutta poistuin vaihteeksi töihin. =D

4 kommenttia:

  1. Hyväntuuliselta näyttää unikeko vaikka kylvyn saikin. Vesi ei tainnut olla ainakaan hurjan kylmää.
    Minä olen viime päivinä nukkunut kuin tukki melkein puoleenpäivään, kun on tullut öitä valvottua kaikenlaisen puuhailun merkeissä. Tykkään puuhailla sen jälkeen kun toiset ovat jo menneet nukkumaan, pidän yön rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta, silloin ajatus kulkee jotenkin paremmin. Tosin se on luksusta joka onnistuu vain lomilla, kun ei tarvitse herätä aamuisin.
    Niin että onneksi ei minua kipattu järveen tuosta hyvästä. ;)

    VastaaPoista
  2. uuvana =D, ei vesi todellakaan ollut kylmää, vaikka unikeko kyllä sanoikin sen olevan kylmempää kuin mökillä. Onneksi noin rantaa sentään kippasivat.

    VastaaPoista
  3. Nyt en tunnistanut unikekoa mutta jokunen vuosi sitten oli Vuoren Olli joka tekee kullanarvoista työtä lintutalolla!

    VastaaPoista
  4. Wiltteri, Olli oli viime vuonna unikekona, tämän vuoden keko oli Maila Pakarinen, minulle ainakin tuntemattomampi kuvataiteilija joka on viettänyt nuoruusvuotensa täällä. (mikäli oikein muistan)

    VastaaPoista