2.2.2011

Kärpäsloukku heräämässä.

Selitys:  tämä ja toinenkin samanlainen viettivät kolme kuukautta jääkaapissa, vihanneslaatikossa. Viikonloppuna hämmästyksekseni siellä näytti tälle:


Kärpäsloukut ovat heräämässä, olisikohan ihan oikeesti niin, että talvehtiminen olisi onnistunut.
Hieman on hometta tullut juurelle, mutta sen voi siivota pois, kunhan vähän tuosta kasvavat. Nostin ne nyt ikkunalle ja toivon aurinkoisia päiviä.

6 kommenttia:

  1. Minulla on ikkunoiden välissä herännyt kaksi kärpästä, mutta ovat kuukahtaneet uudestaan. Täytyy ne keväämmällä imuroida pois, jolleivät herkeä lentämään.

    VastaaPoista
  2. Terhakoita alkuja, mistähän kasvi tiesi, että kevät on tulossa? meillä heräsi oikein iso ampiainen viime viikolla, jostain ikkunan raosta lensi pökkyräisenä. Eipä ole ennen sellaista tapahtunut.

    VastaaPoista
  3. Talviuni näyttää sujuneen hyvin. pirteästi sieltä ponnistaa uutta vihreää.
    En olekaan itse koittanut mitään jääkaapissa talvehdituttaa. Jotain kylmäkäsittelyä vaativia siemeniä olen joskus saanut itämään pitämällä niitä reilun kuukauden jääkaapissa. Mm. kiivi-hedelmän pienet mustat siemenet itävät näin aika hyvin. Kiivistä tulee myös kaunis pehmeälehtinen köynnös. Tosin se vaatii sitten isompana aina talvehtimiseen kellarin tai muun kylmän tilan.

    VastaaPoista
  4. Kyllä siittä vielä taitaa 'pyydys' tulla.
    Ei se talvi tuolla suollakaan viettäen niin herkkua ole.
    Täältä pohjoisen suolta en ole tuota tavannut.
    Toinen pyytäjä pienen-pieni *Kihokki* on kyllä täälläkin...!
    http://eskoalamaunu.blogspot.com/2010/09/pyorealehtikihokki.html
    Tuossa osoitteessa on minun 'suo-pyytäjä'...!
    Ei taida menestyä kotikasvatuksessa - ei ole 'sisä-siisti'...?

    VastaaPoista
  5. Jääkaapissa??? minulla on yleensä joskus ruokaa jääkaapissa :)

    VastaaPoista
  6. =D a-kh, sullahan sitten olisi ateriat valmiina noille loukuille=D

    manteli, kait vähän samoin kuin perunat, nekin itää jo innolla :( Jotenkin luonto nyt näyttää, että tulisi aikainen kevät... hieman epäilyttää.

    Uuvana, yllättynyt olin kun näin, enkä ihan varmaksi usko vieläkään. Tuota kiiviä pitääkin kokeilla. Kovin isoa ei kyllä jääkaappiin voi tunkea...kai =D

    Eko, toivotaan että tulee. Kävin tuolla sun kihokkiasi katsomassa ja mietin, että miksei sekin onnistuisi ruukussa kun luo suomaisen ympäristön, niinkuin loukullekkin. Penskana meitä peloteltiin rantaan menosta juuri tuolla "lihansyöjäkasvilla"

    Ari, sopiva määrä lihansyöjäkasveja jääkaapissa on oivallinen dieetti keino. Pitääkös sinne ruokaakin mahtua? =DD

    VastaaPoista