1.4.2010

Muutama askel Kymen rantaa.

Työt lopetettiin jo puolenpäivän jälkeen joten suuntasin kulkuni siltojen alle, haaveena löytää jotakin mistä saisi vaikka kuvan.
Venelaitureilla notkui nuorisoa nauttimassa auringosta, mutta en heitä halunnut kuvailla, sen sijaan tämä miellytti silmää
jatkoa näkyi edessäpäin joten rantaa pitkin eteenpäin, näkyisköhän vaikka fillareita


eipä näkynyt, taitaa olla sukeltajat jo ehtineet kerätä pois. Harvemmin tulee käveltyä siltojen alapuolelle, joten nyt askeleet veivät sinnepäin. Kovin oli vesi alhaalla juuri nyt.

Kait sitä on juoksutettu enemmän tuonne Kotkan suuntaan, että jäiden sulamisvedet mahtuvat virran uomaan. Koskea itseään oli taas jännä katsella. Vesi virtaa nopeaan jokea alas, mutta koskessapa iskee ärripurri ja vesi virtaakin takaisin päin. Nyt kun vettä oli vähän näkyi nuo virtaukset hyvin. Olisi vaan vielä saanut ne kuviksi.:(

Taustalla näkyy tuo kalastusparatiisi. Rannoille on rakennettu kalastusta varten "laitureita" , joskaan ei tietenkään ollut yhtään kalastajaa.

Kun tuosta virran molemmin puolin heitellään ja välissä joku veneelläkin vetää uistinta niin luulisi siinä olevan siimat solmussa =D Katse alavirtaan näyttääkin jo rauhallisen alajuoksun ja kohta alkaa Konnivesi

Siinä pieni pätkä Kymijokea, Jyrängönvirtaa niinkuin jotkut sanovat, kahden isomman järven välissä, kunnes sitten jatkaa matkaansa "oikeana" Kymijokena aina merelle asti. Minulle tuo on Kymijoki ja on aina ollut.

4 kommenttia:

  1. Ihana nähdä jo avovettä ja auringon kimmellystä. Toivotaan että ei tule tulvia.

    VastaaPoista
  2. Olipas noita mukava katsella.

    VastaaPoista
  3. Hienoja keväisiä kuvia, oikein voi aistia kevään tulon.

    VastaaPoista