20.3.2010

Nokkapokkaa

Lähdin suurin odotuksin kameran kanssa Kirkkolammelle katsomaan kuinka kevääntulo on sorsia piristänyt. Vettä satoi lähes koko ajan, joten eipä juuri itseä innostanut.
Silti katselin aika tovin lintujen touhuja ja huomasin, että moni oli saanut vammoja talven aikana. Jäällä näkyi tassunjälkiä ja  jäänreunalla nukkuvat linnut ovat olleet helppoja saaliita. Se on sitä eläinmaailman raadollisuutta.
Kovaa nokkapokkaa ja pörhistelyä käytiin varsinkin ukkojen parissa. Olisipa ollut sellainen kamera jolla olisi päässyt tarpeeksi liki, kun kaksi herraa sättivät toisiaan nokat vastakkain :D

Joutsenpariskunnalla kaikki oli hyvin rauhallista


3 kommenttia:

  1. Sorsille nämä avovesipakat ovat melkoisia keitaita.

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia! Täällä ei näy avovettä vielä kotvilleen.

    VastaaPoista
  3. Tuota Kirkkolampea pidetään auki pumpuilla kun tarvitsee hapettamista kaikenaikaa (tai jotakin). Siellä myös ruokitaan virallisesti Lintutalon puitteissa sorsia. Tänä vuonna vain pieni kaitale on pysynyt sulana. Kymijoellahan sitten on sulaa riittävästi, mutta eihä siinä kovassa virrassa oikein voi olla, eikä kukaan pääse ruokkimaankaan.

    VastaaPoista