28.1.2010

Muutama sana torstai-iltana.

Eilisen päivän ja muutaman tunnin tänäänkin vietin "Tulevaisuustuunaamossa". Mielenkiintoista keskustelua työhöni liittyen tulevaisuuden näkymistä. Hieman on pääparka pyörällä, kun tuli kerralla niin paljon uutta ja kun sitä pitäisi vielä soveltaa käytäntöön :)
Tänään ei sitten oikein iske mikään. Salomoninsolmuja virkkailin, mutta kuvien tekoon ei paukut riitä.

Asiasta toiseen, onneksi eilen kuvailin palelemisen uhallakin tai siitä pahemmin piittaamatta, sillä yöllä alkanut tuuli puhalteli ainakin riippakoivujen kauniin kuuran pois. No, uutta varmaan vielä tulee ennenkuin keväässä ollaan.
Tänään on sitten se virallinen 4v päivä blogiuralla. Paljon on siinä ajassa tapahtunut. Blogeista on tullut oma tiedonvälityskanavansa alalla kuin alalla ja kuulema jopa työnantajat pitävät plussana jos työntekijällä on oma blogi. Olen koettanut miettiä tätä, mutta en oikein ymmärrä miksi.
Sen tajuaisin, jos työntekijä blogissaan mainostaa firmaa, esim. kauppa.
No olkoon miten on, olkaa kuitenkin mukana arvonnassa  täällä . Kynttilänpäivä on 7.2  kellonaikaa milloin katkaisen, en arvaa laittaa, kun en tiedä ihan tarkkaan aikatauluani, mutta ennen puoltayötä kumminkin.

Vielä yksi kuva eiliseltä

7 kommenttia:

  1. Tämä on ihan mieletön!!

    VastaaPoista
  2. Virran vesi oikein höyryää pakkasessa.
    Ilmeisesti halutaan puristaa vielä lisää työpanosta??

    VastaaPoista
  3. SailaE, tuolla oli ihan mieletöntä. Olispa vaan ollut isompi kamera.

    aimarii, kyllähän se sitä on, lisää innovaatioita, lisää luovuutta, lisää uusia työskentelytapoja, lisää sitä ja lisää tätä.
    Suurimman osan allekirjoitan, mutta se aika ja oma jaksaminen....

    VastaaPoista
  4. Upea kuva! Taitaa olla vastaava keskustelu taas keväällä edessä minullakin.

    VastaaPoista
  5. Onnea nelivuotiaalle! Ei taida kovin montaa niin pitkäikäistä blogia enää olla voimissaan?

    Todella mahtava kuva.

    VastaaPoista
  6. Hei !!!! Kiva blogi sulla täälläkin !!!
    Laitoin kommenttia sulle tuohon toiseen blogiin VIIVOTINVIRKKAUKSEN kohdalle ja siellä on linkki PAPERITÄHTIaskarteluun jos sua kiinnostaa.
    Muuten tuosta haluan sanoa että miksi työnantajasta on hyvä että työntek. on blogi niin ainaski mulle on ollu siittä hyötyä.
    Olen oppinut konekirjoitusta ja ny just tartten sitä työssä ku meillä kaikki kirjaaminen siirtyi tietokoneelle Vanhainkodilla. Mulla on työkavereita jotka ei oo koskaan kirjoittaneet koneella ja arvaat sen kuinka vaikea niitten on löytää kirjaimia ja kirjottaa ny raportteja. Ja ku me muut neuvotaan niitä kuinka paljon siihen menee aikaa ku pitää kärsivällisesti oottaa että ne kirjottaa juttunsa loppuun. Siinä on kova opetteleminen ja se on aika stressin paikka monelle. Että siis blogeista on kyllä hyötyä kun soveltaa oppimaansa työhön :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos marjut, anskukka ja nukke.
    Nukelle vielä, tuo on kyllä totta mitä kerroit blogien hyödystä työmarkkinoilla, en tullut ajatelleeksikaan, että kirjoitustaito ja yleensä näitten koneiden ja tietotekniikan kanssa oleminen tulee varmemmaksi ihan kuin huomaamatta. Taidanpa ottaa käyttöön omassa työssäni, harjoittelijat alkavatkin kirjoittaa Kätsylän blogia ihan oikeesti. Kiitos.

    VastaaPoista