26.7.2010

Ihan vahingossa

Kun ulkona on +32, työpaikan mittarin mukaan ja koettaa päivän aikana sisäistää uutta työllistämislakia, ei auta edes Kymijoen aallot ja +20 (vähintään) asteinen vesi saamaan jotain todellista tulosta aikaan . Pehmennein aivosoluin kuitenkin poljin Kirkkolammelle sorsajahtiin.
Kamera poltteli laukussa. Tylsää, ei juuri mitään kuvattavaa, linnutkin jossain väljemmillä vesillä.
Kokeilusta jäi jäljelle pari kolme ei niin pahasti tärähtänyttä tai muuten täysin pieleen mennyttä kuvaa ja toteamus, että tarvitsen repun, eihän tuohon laukkuun mahdu kamera putkineen saati sitten jalusta.
Kovin monimutkaiseksi  siis saisi kuvaamisen halutessaan. Ei näiden vermeiden kanssa enää lähdetä lenkille kuin pokkarin kanssa. Huoh.
No sorsan metsästin, vahingossa sen verran tunnettavasti, että kehtaan esille laittaa. Vaikka olenkin sitä mieltä, että epäonnistumiset ovat paras keino oppia ja uskallan myös mokata.
Tässä on paras tuo heijastus (jos ette huomanneet) =DDD




PS . hävitin sen toisen kuvan , jos joku ihmettelee.

3 kommenttia:

  1. Etenkin lintujen kanssa tärähtäneitä kuvia ja jalustan raahamista voidaan helposti välttää käyttämällä 1/2000 - 1/4000s valotusta, kamera ei yleensä mene näihin lukemiin käskemättä eli on käännyttävä asetusten puolelle.

    VastaaPoista
  2. "Kovin monimutkaiseksi siis saisi kuvaamisen halutessaan. Ei näiden vermeiden kanssa enää lähdetä lenkille kuin pokkarin kanssa. Huoh."

    Minä välillä tuskailen ihan saman kanssa. Kuvasin pitkään ennen pokkarilla ja minulle oli jotenkin hirveän tärkeää että kuvauskalusto mahtui taskuun, ettei sen takia tarvinnut tehdä mitään kompromisseja.
    Vaikka olen vaihtanut järkkäriin ja mukana kulkee yleensä ainakin yksi vaihto-objektiivi, niin silti koitan varoa tietoisesti ettei liikaa innostu laitenikkariksi. Ymmärrän hyvin, että joillekin se on tärkeää ja nostan hattua niille jotka jaksavat raahata isoa kalustoa maastossa kuin maastossa. Itselleni on tärkeintä, että retkeily pysyy keskeisimpänä eivätkä laitteet hankaloita matkaa tai liikkumista. Jotain kuvia jää tietysti sitten ottamatta, mutta jääköön. Tulee toisia kuvia sitten tilalle.

    Niinkuin Olli sanoi, omaan kameraan ja sen säätöihin kannattaa kyllä tutustua ja alkaa iillä kokeilemaan. Sieltä löytää kokeilemalla itselle sopivia yhdistelmiä ja ratkaisuja. Voi vaikka harjoitella jonkin aikaa vain säätämällä valotusaikaa, ja katsoa miten se vaikuttaa kuviin. Sitten kokeilla samaa aukonvaihtamisen kanssa jne.

    VastaaPoista
  3. Olette varmasti oikeassa ja tutkimista tuntuu riittävän. Minulle tuottaa näköjään hankaluutta se, että olen oppinut menemään melkein kiinni kohteeseen ja nyt saan aikaseksi sitten pelkkää suttua, kun on säädöt hakusessa. Kyllä se tästä ajan kanssa, jos ei ennen niin sitten eläkkeellä.. =DDD

    VastaaPoista