30.6.2010

Mainingit


Nyt kun on kamera millä kuvata, niin on aiheet hakusessa.. =DD

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kaunis maininki kuva, tulee aivan vaikutelma japanilaisesta silkkikankaasta :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kuva mainingeista. Kyllä sille kameralle aiheita löytyy, kunhan hieman aikaa kuluu.
    Hyvään aikaan hankit, kun on koko kesä aikaa napsia mitä ihanampia kuvia.

    VastaaPoista
  4. Upea kuva. Harkitsen vähän väliä uuden kameran hankkimista, mutta sitten pitäisi taas opetella yhtä sun toista.

    VastaaPoista
  5. Muistan tuon saman tunteen, kun sain vihdoin oman digijärkkärin aiemmin tänä vuonna. Kuvausinto oli kova ja tietysti juuri niinä päivinä ei vain tutunut löytyvän mitään mihin sillä sihtailisi. Mutta kyllä kohteita alkoi löytyä kun vähän uuteen laitteeseen ensin tottui.

    Nykyään minulla käy monesti niin, että suunnittelen lähteväni kuvaamaan jotakin tiettyä paikkaa tai asiaa, mutta yleensä retken kuvasaaliina onkin sitten kaikkea muuta. Mutta ne yllätyskuvat ne hauskimpia ovatkin.

    VastaaPoista
  6. Jotenkin niin kesäinen kuva! Meillä M haaveilee digijärkkäristä, mutta rahatilanne ei vielä salli sellaisen hankkimista.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista. Se tuntuu olevan kamerankin kanssa sama kuin monessa muussakin asiassa...nälkä kasvaa syödessä... :) Uuden oppimistahan se tietää, mutta on se niin mukavaa opetella. :))

    VastaaPoista